Musta tuntuu että mun oikeesti pitäis vähän kattoa niitä tärkeitä asioita mun elämässä ja panostaa niihin; viimeaikoina on tullu vähän liikaa harha-askeleita(voiko tollai sanoa?), koulunkäynti ei oo niin hyvässä jamassa ku vielä kesällä ittelleni vakuuttelin että se tulisi olemaan. Unenpuutettakin on selkeesti, pitäs käydä aikasin nukkumaan ja jättää avaamatta telkkari. Tietenki tietokoneellaki pitäis olla vähemmän aikaa, ulkoon pitäis olla enemmän ja pitäis syyä tervellisemmin ja sitä ja tätä ja kaikkea muuta paskaa. Äh. Mä vaadin itteltäni paljon, mutten sitten toteuta puoliakaan niistä vaatimuksista.

Kamalan kylmä ja räkänen olo on. Tiiä tuliks sitte flunssa siit uimisesta. Enivei ei oo mitenkää erityisen kehuttava olo, koht pitäs painuu suihkuu ja sit pitäis tehä loput ranskan läksyt ja päntätä viel vähä lisää. Tiiän ettei huomisen liikkatunnist kyl tuu mitää jos olo on samanlainen. Eikä äiti ees oo kotona, se ois voinu kirjottaa lapun etten voi liikata. Prkl.

Yiritin kyl viime viikol skannata niit kuvii, mut ei aika rittäny. Ei perhana. Kävin tos äsken aattelee et nyt on kyl joka ovi tai ikkuna auki, jostai tulee kylmä tuulahdus. Ja niinpä tietty, vintin ovi oli auki. Ei helvetti et mä rakastan tätä taloa.

Sit pitäis tänää viel tehä vaik mitä. Lupasin Minjalle lähettää tänää pari kuvaa, sit pitäs päivittää yksii  sivui, ja aattelin et voisin viel kirjottaakki jotain. Nii ja tietyst sitte viel Sulkasadon yks runotehtävä, mut se ei sentää oo onneks niin hankala ku viimetehtävä. Ja lupasin lähtä huomen Sofian kans kaupungille.... Ääh. Ja sit lupasin et menisin tänää lenkille. Hitto. Ei tän loman kuuluis näin mennä.

Mut. Sain kuulemma katseita joka vähän piristi mieltä. Sit pitäis viel jaksaa tehä tänää tai viimeistää huomen yks runotehtävä ja Sofiaki tulos tänää. Jotenki oon vaan niin rätti. Mut lupasin ittelleni et menisin tänää lenkille ja aionki pitää sen lupauksen. Nyt ku mp3:ssa on vihdoinki uudet patterit :P

Tänääki vitutti, ei ihan niin paljo. Aamulla ei ääntä tullu ollenkaan(onneks tee on siihen aika pirun hyvä lääke) ja kurkkua koskee vieläki. Kipsan possot ei maistu enää yhtä hyviltä ku ennen, mä panin merkille ku astelin kohti metsolan ala-asteen edessä jököttävää pysäkkiä. Nnh. Siiri ja Eevi pyys kattomaa sitä Töhtipölyä- elokuvaa, mut valehtelin ettei mul ois tänää aikaa vaik oisin oikeesti halunnu nähä sen. Ja sit ku tuun kotii saan kuulla et vaari on joutunu sairaalaa sen lauantaisen takii. Äiti kysy et haluisinks tulla kattomaa sit mummon kans sairaalaa. Sanoin etten jaksa, ja tunsin taas itteni paskiaiseks. Takkutukkaseks paskiaiseks. Mutta mä en uskaltanu. Mä oon nähny vaarin jo ihan tarpeeks monta kertaa sairaalas ja jotenki se pelottaa mua.

Mut muuten meni ihan kivasti(huolimatta siitä että herra happopitoisuus kaatoi kukkamaljakon lattialle), istuttiin sohvalla ja katseltiin oceans eleveniä. Tunsin kokoajan olon vähä kummalliseks. Minkä takia mä tässä istun? Minkä takia mun vieressä istuu happopitoisuus eikä pääkaupunkiseutulainen? Minkä takia oceans eleven on niin huono leffa? Minkä takia Jesse vaan makasi sohvalla eikä ees halunnu tupakalle? Lopulta en enää jaksanu. Menin nukkumaan.

Aamu oli pahaa oloa ja formuloita. 

Mä vaan kävin miettimään, ja tajusin, kuinka paljo yleensä ihmiset kiittää mua siitä, kuinka mä jaksan kuunnella niitten murheita ja huolia. Niinno, mähän se yleensä olen se lohduttaja. Se jolle voi kertoa mitä tahansa kuitenkin olemalla varma siitä, ettei tieto pääse leviämään. Mut entäs jos mä ite saan yhtäkkiä jonku tunnepurkauksen? Mua käy yhtäkkiä raivostuttamaan, mä latelen joka ikisen asian mikä mua sillä hetkellä ottaa aivoon, haukun kaikki ihmiset pataluhiks ja valitan kuinka mulla on niin kurja elämä. Mitä ihmiset sitten sanoo? No, ne kattoo oudosti ja kysyy, et onks kaikki okei? Joo ei. Ei ole. Ehkä se on mun oma vika, että oon tehny ittestäni semmosen joka paikan psykologin joka kuuntelee aina tarvittaessa. Mut silti. Ärsyttää ihmisten suhtautuminen. On mullakin lupa purkautua.

Vai onko?

Soitin musatunnilla aika kiitettävästi kitaraa, jeij! Ja jos viel vähä harjottelisin kotoonki ni voisin ehkä päihittää Mikan ja Artturin :E Muahhah.

(16 päivää ni Minja tulee meille! Oon ihan ihQ teinikanafiiliksis mut minkäs teet <3)

Käytin tänää ekan kerran talvitakkii, ja mitä kaikkee mielenkiintosta sen taskuista löytykää! Kemian vihosta repästy joku ikivanha tekstinpätkä, karkkipaperia (daimia ja jotain purkkapaperia) sekä kokonaiset viiskyt senttiä rahaa! Wou.

Huomen vissii sit ysii, ko lukkari vaihtuuu <3 ihan okei fiilis, vaik tiiänki et koht pitäis mennä kylmään suihkuhuoneeseen. yh.

Mut sit ko tulin kotii rupesin heti asentamaa sitä monitoimilaitetta, ja katos vaan siinähän ne pari tuntia sitte vierähtiki.Sit juoksin koneelta toiselle ku mun piti saaha se kuva muistitikulle toiselt koneelt, mut jostain syystä muistitikku päätti olla toimimatta. Aattelin siinä että oikei, levykkeelle sitte. Ei sitte sekää onnistunu ja lopulta olin niin hermoromahduksen partaalla et äiti hääs mut koiran kans lenkille. Ja ko tulin takasin ni ihan hyvinhän se levyke toimi. Et sain sit viimeinki sen kuvan toiselle koneelle siirrettyy ja tulostinki sen. Sit oli ruoka ja täs mä nyt oon. Koht meen harjottelee matikan kokeisiin(koska mä haluun siit hyvän numeron) ja ehkä bilsanki. Sit seittemält pitäis olla siel vanhainkodin eessä et pääsen ottamaa ne kuvat. Toivottavast toi kameran akku ehtii siihe mennes latautuu.